Retki_fiilisloota_Nuotio_2

Maukkaimmat ruoat

Tulosta
PDF
Retki_1011_Evaat_JRKun leirioloissa tehdään ruokaa nuotiolla, on muurinpohjapannu yksi parhaista välineistä. Pannulla voi tehdä hyvin monipuolisia ruokia, ja isolla muurikalla kypsyttää ruokaa suurellekin reissuporukalle.

Lihat ja makkarat ovat muurinpohjapannun peruskauraa, mutta sillä ruskistuvat myös vihannekset sekä hedelmät ja syntyvät paistetut perunat. Juustot saavat pannulla herkullisen maun, kunhan vahtii, etteivät ne pääse liian notkeiksi.

Isommalle porukalle porowokkia kannattaa valmistaa muurikalla. Tätä perusruokaa voi helposti varioida oman maun ja saatavien tarveaineiden mukaan. Lisukkeeksi kelpaavat melkein mitkä tahansa vihannekset, ja makaroninkin voi tarvittaessa korvata vaikkapa kiinankaalilla.

Vuoden herkullisimpiin aterioihin tutustutaan Retki-lehdessä 10/2011.