|
03. marraskuu 2011
Posted in
Retkellä -
Päiväretki
Iso-Karhu, Iso-Kypärä, Haiskarinpoika, Pitkänokka... Kyse ei ole linnunradan tähtikuvioista vaan Kytäjänkorven paikannimistä. Uteliaisuutta herättävät nimet suorastaan houkuttelevat tutkimusretkelle. Olisikohan vaikka Kolmiperslammi kiinnostava retkikohde?Talven pimeimpänä aikana teki mieli hetkeksi irtautua arjen hässäköistä. Lunta oli alkutalvesta jo reilusti, mutta vapaa-aikaa oli niukasti. Piti siis löytää helposti saavutettava kohde pikaiselle talviretkelle, ja silloin mieleen palasi Kytäjänkorpi.
Kaupungin valot jäävät taakse ja luminen kuusikko vaimentaa heti moottoritien äänet. Olemme heti kuin toisessa maailmassa, sillä ympärillämme on tammikuun alun sysipimeä ilta. Isot metsäsukset uppoavat pehmeään lumeen, ja huolettomasti turhankin täyteen pakatun ahkion kiskominen mäkisessä maastossa teettää työtä.
Kytäjällä retkeillään Retki-lehdessä 9/2011.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|




